Ville Kivinen Ihmisellä on vapaus toteuttaa itseän kunhan ei kajoa muihin ihmisiin, omaisuuteen tai tuhoa luontoa.

Dynamiittiratkaisu eläkepyramidiin

Kestämättömän, puoli biljoonaa(!) euroa alijäämäisen, eläkejärjestelmämme korjaamiseksi tarvitaan dynamiittiratkaisua, pienet viilaukset rajoihin ja promilleihin ovat kestämätön tapa paikata purukumilla rikkinäistä järjestelmää.

Siksi ehdotan, että tietyllä päivämäärällä, esimerkiksi 1.1.2022 tulisi lopettaa pakollisten eläkemaksujen periminen, ja samaisella päivämäärällä jakaa koko suomalainen rahastoitu eläkevarallisuus, n. 197 miljardia, kaikkien eläkemaksuja koskaan maksaneiden kesken, maksettujen maksujen suhteessa, joista vähennetään henkilön jo nostamat eläkkeet. Työnantajien työntekijöiden puolesta tilittämät maksut lasketaan luonnollisesti työntekijän maksamiksi. Tämän jälkeen jokainen eläkeläinen saa normaalin kansaneläkkeen.

Esimerkiksi 200 000€ eläkemaksuja urallaan maksanut henkilö, joka on tähän mennessä nostanut eläkkeitään 30 000€, saisi siis oman jäljellä olevan osuutensa tililleen ja jatkossa pelkän kansaneläkkeen. Vastaavasti henkilö joka ei ole eläissään maksanut penniäkään eläkemaksuja, saisi jatkossakin pelkän kansaneläkkeen.

Suomen pakollinen eläkejärjestelmä on muodoltaan pyramidipeli*, jossa pieniä eläkemaksuja maksaneet suuret ikäluokat ovat kerryttäneet itselleen paikka paikoin erittäin suuria eläkkeitä maksattaen ne meillä nuoremmilla ja pienemmillä ikäluokilla. Kaikki puolueet ovat herttaisen yksimielisiä siitä, että ongelma on olemassa, vaikkei asiaa vaalipuheissa tuodakaan esiin.


Ratkaisuvaihtoehtoja on käsissämme kohtuullisen rajallinen määrä, osapuilleen vaihtoehtoina on joko korottaa eläkeikää ja/tai -maksuja, ja/tai leikata eläkkeitä. Kuhunkin näistä liittyy omat ongelmavyyhtensä. Eläkeiän korottaminen lienee pakollista ja mahdollista väestön eläessä yhä terveempänä yhä pidempään, mutta vaikka eläkeikää kasvatettaisiin, jää hyöty rajavuosi rajavuodelta pienemmäksi, sairauseläkkeiden ynnä muiden eläkemuotojen ottaessa vanhuuseläkkeen paikkaa tavanomaisimpina eläkemuotoina.

Jo nyt, rajan ollessa 63-67 vuotta, ikäluokasta riippuen, yhä useampi jää muille eläkkeille kun vanhuuseläkkeelle vuosi vuodelta, kun voimat ja kunto eivät enää riitä muuttuvan työn muuttuviin haasteisiin. Eläkeiän nostamisella vuodella tai kahdella tuskin on saavutettavissa enää suuria vakautuksia vuotavaan laivaan.

Eläkkeiden leikkaaminen joko suoraan, tai erillisellä verolla, lienee paras saavutettavissa oleva työkalu puolen biljoonan(!) euron alijäämän korjaamiseen, tarkoittaen sitä, että esimerkiksi 3000€/kk ylittävältä osuudelta leikattaisiin/verotettaisiin pois jokin siivu, jotta voidaan varmistaa eläkkeiden riittäminen heikoimmissa asemissa oleville.

Eläkemaksujen korottaminen on pelottava skenaario, jossa jo nyt vanhempiaan köyhemmiksi jäävät ikäluokat laitetaan maksamaan nykyisen 25,2% sijaan yhä kasvavia maksuprosentteja, vailla toivoa siitä, että itse pääsisivät niistä koskaan osallisiksi, maksuna suurten ikäluokkien ahneista päätöksistä. Tämä ratkaisumalli on kuitenkin todennäköisin, koska nuoret äänestävät vanhempiaan harvemmin, ja eläkeläiset ovat Suomen suurin äänestysblokki, eivätkä eläkepoliittiset kysymykset ole kellekään kovin kiinnostavia, poislukien nimenomaan eläkeläiset.

Viimeisimpänä, omana mallinani, on toisessa kappaleessa kuvaamani kertaräjäytys, jonka ansiona olisi sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden vahvistaminen, sekä toivon ja ostovoiman antaminen nuoremmille polville, jotta he saisivat omalla työllään vapaasti ansaita omat eläkkeensä parhaaksi katsomillaan keinoilla, riistämättä omilta lapsiltaan mahdollisuutta samaan.
 



*Suomen rahankeräyslain 9§ 3.momentti kieltää rahankeräämisen pyramidipelillä, joka on muotoiltu samaisen lain 4§ 5. momentissa seuraavalla tavalla: “Tässä laissa tarkoitetaan  pyramidipelillä toimintaa, jossa mukaan liittyvän henkilön ansainta- tai voittomahdollisuudet osaksi tai kokonaan muodostuvat vastikkeetta niistä maksuista, joita toimintaan myöhemmin mukaan liittyvät maksavat osallistumismaksuina tai muina kerta- tai toistuvaissuorituksina.”

Karkeita numeroita rakastaville suosittelen vilkaistavaksi http://www.elakekello.fi/ joka kertoo surullista tarinaansa siitä, kuinka helppoa on poliitikkojen luvata rahaa niiltä, jotka heitä äänestävät, ja ottaa rahaa niiltä, jotka äänestävät jotakuta muuta, tai jättävät äänestämättä.

Kirjoittaja on teekkari, joka kokee saaneensa mustan pekan kouraan pelissä, johon ei tahtonut osallistua ensinkään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Silloin kun eläkejärjestelmää luotiin, tasaeläke oli keskustapuolueen kannattama vaihtoehto, sosialidemokraattien kannattaessa nykyisenkaltaista osittain rahastoivaa työeläkejärjestelmää. Kompromissi asiasta löytyi kun myös maataloustuottajille luotiin heidän kannaltaan edullisin ehdoin oleva eläkejärjestelmä. "Vapaarahoitteisemmasta" ja merkittävästi huonommasta eläkejärjestelmästä ovat jääneet kärsimään yrittäjät.

Pakkovakuuttaminen pitkää ikää vastaan on olennainen kohtuullistava piirre eläkejärjestelmässämme, koska pelkästään yksityisten säästöhenkivakuutusten varassa ollessa järjestelmästä tulisi mediaanituloisillekin hyvin kallis ja sudenkuoppainen, sillä juuri laajoissa keski- ja pienituloisten ryhmissä olisi vakuutusyhtiöille riskialtteimmat asiakkaat, joiden palvelemiseen ei haluttaisi oikeastaan resursseja käyttää. Vain noin 6000 €/kk -bruttotuloilla tai sitä korkeammilla pystyisi sellaisessa kerryttämään riittävän eläkkeen. Tämä näkyy nykyäänkin vakuutuskuorten markkinoinnissa.

Käyttäjän Setarkos kuva
Sakari Vainikka

Ville Kivinen voisi ehkä armahtaa meitä ahneita suurituloisia (keskimäärin 1.574 €/kk vuonna 2017) ja laskea vähän senkin varaan, että me emme saa täältä mitään mukaamme, kun lähtö tulee. Kivinen ja monet muutkin saattavat vanhempiensa jälkeen sentään periäkin jotain, mitä iloa meillä sotien jälkeen risukasaan syntyneillä ei juurikaan ole ollut.

Käyttäjän jariojala kuva
Jari Ojala

Tässä kirjoituksessa on 2 perusväitettä.

1. Työeläkejärjestelmä on syvältä eikä toimi.

Itse en parempaakaan keksi ja onhan tämä kaikkine vikoineenkin kuitenkin toiminut vuosikymmeniä. Kansaneläkkeen varassa eläminen tarkoittaisi sitä, että jokaisen tulisi hankkia jotenkin lisäturvaa eläkeaikaansa. Moni varmaankin tähän pystyy, mutta suurin osa ei, jolloin lisäturva maksettaisiin veroista.

2. Työeläkejärjestelmä on ollut epäoikeudenmukainen varsinkin nuorimmille ikäryhmille.

Näin onkin, jos vertaamme vain maksujen ja tuottojen osuutta. Alkuaikojen eläkkeet olivat todella pieniä ja saajia oli vähän. Ylimääräistä kuitenkin kerättiin rahastojen muodossa. Iso osa näistä rahoista kuitenkin lypsettiin yrityksiin takaisin, koska säännöt sallivat sen. Työllistettiinkö ihmisiä näin, en tiedä? Tosiasia kuitenkin on se, että jos eri ikäryhmiä aletaan vertailemaan, niin silloin pitää huomioida muitakin tulonsiirtoja.

Alla on Jukka Rantalan eräs blogi ja poiminta siitä.

https://www.etk.fi/blogit/elakejarjestelmasta-saat...

”Ensinnäkin kuvasta nähdään, että tuotot ovat erisuuruisia eri ikäluokille. Ne vaihtelevat vanhimpien ikäluokkien 6,5 prosentista nuorempien ikäluokkien 2,2 prosenttiin. Kun tuottojen näinkin suurten erojen hyväksyttävyyttä arvioidaan, mielestäni ei tulisi rajoittua vain eläkejärjestelmään vaan ottaa huomioon tulonsiirrot laajemminkin. Siis tulisi arvioida, mikä merkitys on ollut verotuksella, lapsilisillä, ilmaisella koulutuksella, opintoetuuksilla, työttömyysturvalla, subventoidulla päivähoidolla jne.”

Ennen maksettiin muusta enemmän kuin nykyisin ja tukiverkko oli tuolloin paljon ohuempi kuin nyt. Tällä ei tietenkään ole asian totuuden kanssa mitään tekemistä?

Toimituksen poiminnat